Puutuhkan hyötykäytön ekosysteemikiihdyttämöt
Hankkeessa aktivoidaan pienten ja keskikokoisten, pääasiassa metsäbiomassoja käyttävien lämpölaitosten tuhkan tuottajat, potentiaaliset jalostajat, käytännön toimenpiteistä metsissä vastaavat tahot ja tuhkan loppukäyttäjät. Tavoite on saada sidosryhmät verkostoitumaan ja ideoimaan, miten hajautetun energiantuotannon tuhkat saataisiin lähialueelle hyötykäyttöön. Hankkeen toimenpiteitä ovat haastattelut, seminaarit ja työpajat, joiden tuloksena syntyy kaksi alueellista tuhkan hyödyntämisen ekosysteemiratkaisua. Hanke toteutetaan Keski-Suomessa ja sen on rahoittanut Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.
Tausta
Uusiutuvan energian tavoitteiden ohjaamana Suomeen on syntynyt paljon pieniä metsäbiomassan polttoon perustuvia polttolaitoksia, joista syntyy hyödyntämiskelpoista tuhkaa. Metsäbiomassasta saatava tuhka soveltuu lannoitevalmisteeksi, sillä se sisältää kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia, jotka ovat tärkeitä puiden kasvuun vaikuttavia ravinteita. Tuhka soveltuu myös maanrakentamiseen. Osa käyttökelpoisesta tuhkasta päätyy kuitenkin jäteasemille, sillä etenkin pienten tuhkamäärien hyödyntämiseltä puuttuu kustannustehokas toimintamalli.
Hankkeen tarve on noussut esille Tapio Oy:n vetämässä hankkeessa ”Puutuhkan käyttö kivennäismaametsien lannoitteena 2016-2018”, jossa yhtenä tehtävänä on ollut selvittää, miten voitaisiin purkaa tuhkalannoituksen käytännön esteitä, jotta tuhkan kierrättäminen onnistuisi paremmin. Osana hanketta ja Mervi Matilaisen opinnäytetyötä toteutettiin alueellinen tarkastelu, jossa Pohjois-Karjalan tuhkaa tuottavat hajautetun energiantuotannon toimijat kartoitettiin, ja heidän välilleen luotiin yhteistyön pohjaa. Hankkeessa huomattiin, että samalla toimintamallilla voitaisiin aktivoida alueellisia yhteistyöverkostoja myös muualla Suomessa.
Tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on selvittää kahden alueellisen tuhkan hyödyntämisen ekosysteemimallin luomista Keski-Suomeen. Hankkeessa toteutetaan kaksi seminaaria ja työpajaa, joiden tavoitteena on verkostoida pienet ja keskikokoiset lämpölaitosten tuhkan tuottajat ja tuhkan käyttäjät ja samalla luoda heille yhteistyön pohjaa. Toimijat sitoutetaan ekosysteemin toteutukseen, ja heitä seurataan puolen vuoden ajan.
Toiminta
- Kohdealueiden kartoitus
- Seminaarit ja työpajat 2 kpl
Ensimmäinen Puutuhkasta yritystoimintaa -tilaisuus pidettiin Saarijärvellä 8.11.2018
Toinen tilaisuus Tuhkat talteen ja rahaksi oli Jyväskylässä 11.4.2019 - Ekosysteemien tarkastelu ja tarkentaminen, jatkotoimenpiteistä ja vastuista sopiminen
- Seuranta
- Loppuraportti kohteittain ja kansallisesti
Yhteistyökumppanit
Hankkeen päätoteuttaja on Tapio Oy. Osatoteuttajana on Apila Group Oy Ab. Hankkeen ulkopuolisina asiantuntijoina ovat Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Luonnonvarakeskus (LUKE).
Hankkeessa pidettäviin seminaareihin kutsutaan esiintymään paikallisia pieniä ja keskisuuria lämpölaitosten tuhkan tuottajia. Muita yhteistyökumppaneita ovat hankealueen kaupungit ja kunnat, metsäpalveluntarjoajat, metsänhoitoyhdistykset, lannoitevalmistajat, koneurakoitsijat, metsänomistajat ja lainsäädännön edustajat kuten Keski-Suomen ELY-keskus ja Maa -ja metsätalousministeriö.
Hankkeen kesto
Hanke alkoi kesäkuussa 2018 ja se päättyy 31.12.2019.
Lisätietoja
Maija Kauppila, ympäristöasiantuntija, projektipäällikkö, Tapio Oy, maija.kauppila(at)tapio.fi, puh. 044 303 1301
Mervi Matilainen, FT Kemia, Apila Group Oy Ab toimitusjohtaja, mervi.matilainen(at)apilagroup.fi, puh. 045 111 3606
Samuli Joensuu, vesiensuojelun asiantuntija, Tapio Oy, samuli.joensuu(at)tapio.fi, puh. 040 534 1043